Hyviä lisäravinteita myyviä nettikauppoja?

Näin syksyn tullen kun auringonvaloa on saatavilla yhä vähemmän aikaa päivästä, on omaan jaksamiseen syytä kiinnittää huomiota. Itse olen huomannut että päivittäinen aamulenkki ennen töitä ja salitreeni työpäivän jälkeen ei aivan auta pitämään mieltä ja kehoa virkeänä. Olenkin huomannut nukkuvani jopa kahdentoista tunnin unia heti kotiin päästyäni. Olen syönyt lisäravinteita sekä superfoodeja jo kuukauden ajan ja näin valmentanut kehoa kohtaamaan talven tuoman kaamoksen ja pimeyden. Varsinkin superfoodit ovat kuitenkin hyvin hintavia, ainakin jos ne ostaa Ruohonjuuresta ja Lifestä. Huomasin että pakurin hinta oli kohonnut moninkertaiseksi sen jälkeen, kun se pääse uuselintarvikepannasta ja sitä sai taas alkaa markkinoimaan ja myymään elintarvikkeena. 100 grammaa pakuria maksaakin kivijalkakaupasta ostettuna 25 euroa eli 250 euroa kilo! Siinä on puun sienelle hintaa!

Lisäravinteiden ostaminen netistä onkin hyvin edullista kauppoihin verrattuna ja olen hyödyntänyt tamperelaisen Xocon loistavaa nettiputiikkia sekä tehnyt suurempia tilauksia iHerbistä. Ainoa huono puoli iHerbissa on vain se, että verkkokauppa sijaitsee Yhdysvalloissa ja alvit joutuu maksamaan yli 40 euron tilauksista. Lisäksi vitamiinivalmisteiden ja punttiksella käytettävien lisäravinteiden vaikuttavat pitoisuudet saattavat olla niin korkeita, etteivät ne Suomessa ole sallittuja. Voikin olla että tuotteet jäävät tullin laboratorion haaviin eikä niitä ikinä palauteta. Kannattaakin suosia kotimaisia verkkokauppoja, tai vaihtoehtoisesti Eurooppalaisia nettikauppoja joista tilatessa ei tullimaksuista tarvitse huolehtia.

~ Kirjoittanut punttis : lokakuu 17, 2011.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.